sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Ylläksellä huhtikuussa 2010

Muistellaampas hiukan vanhoja, eli kuluneen vuoden reissuja.

Varjoliitäjille on tullut perinteeksi käydä lapissa lentämässä keväällä. Paras sesonki lentämiseen on pääsiäisen jälkeen jolloin hintataso hiukan laskee majoituksissa. Myös ilma lämpenee tuoden lämpimiä ylöspäin suuntautuvia virtauksia.

Se miksi paikka kiehtoo johtuu upeista maisemista ja siitä että siellä voi startata ns. rinnestartilla tuulen vietäväksi. Rinteethän pakottaa tuulen nousemaan ylöspäin ja tätä ilmiötä siis koitetaan hyödyntää. Tämä on siis toinen vaihtoehto lämpimien virtauksien(termiikki) lisäksi vapaalentäjälle pysyä ilmassa.

Olin varautunut reissuun myös moottorilla jos sillä pääsisi jossain välissä ilmaan. Samalla hiukan kuvailla maisemia.

Viikko olikin sitten heikkotuulista ja sateista joten lentopäiviä ei tullut. Kuuluu lajin luonteeseen, säälle kun ei voi mitään. Käytimme ajan hiihdellen yms. touhuissa. Aika kului niinkin näissä maisemissa!

Yhtenä aamuna kumminkin hiukan aurinko pilkisteli, jolloin syöksyin moottorin kanssa ilmoille.

Starttasin Ylläsjärveltä, kelkkauralta.
Ensiksi tarkistin Ylläksen. Rinteissä ei enää ole kovin tungosta.
Kipusin päälle ja totesin tuulta olevan jonkinverran. Tiedotin asiasta majoitukseen radiolla. Rinnelento vaatii täällä n. 4m/s maatuulen jotta ilmassa pysyy. Huipullahan tuulee enempi.

Tarkoituksena oli käydä Aakenuksella lenkki. Aakenus on n. 20km itään, kohti Leviä. Muodoltaan se on kuin hevosenkenkä. Siellähän se jo onkin.

Iso pilvi varjosti harmittavasti maisemaa mutta Levi taustalla kylpee auringossa

Tutkiskelin paikan rinnetuulilento mahdollisuuksia. Täällä pystyy lentämään länsituulella mutta kulku on hiukan vaikeaa tiestön puuttumisen vuoksi.
Aloitin paluun Ylläkselle. Nopeutta liitimessä on n. 45km/h ilmaan nähden. Joten kauheana ei maisemat vilise silmissä.

Pilvessä on reikä Ylläksen huipun kohdalla

Lensin rinteen ohi länttä kohden. Täällähän olisi Aavahetukan lentokenttäkin mutta tietä sinne ei ollut avattu näin talvella.

Muutama vuosi sitten valmistunut "maisematie" rinteen länsipuolella. Mukavasti säästää aikaa jos haluaa käydä kaupoilla Äkäslompolon puolella.

Kovahko ylätuuli aiheutti turbulenssiä rinteen taakse joten palasin takaisin. Tässä ollaan Ylläsjärven eteläpäässä ja lähestytään lähtöpaikkaa.
Hienoa oli katsella Lapin maisemia. Maastossa oli paljon hiihtäjiä. Parhaat kelit oli menossa vaikka varsinainen sesonki on jo ohi. Kamat auton perään ja matka jatkuu...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti