tiistai 22. helmikuuta 2011

Pihtipudas

Päivällä aurinko taas lämmitti sen verran että päätin käydä visiitillä Pihtiputaalla. Tuultakaan ei ollut tällä kertaa liiaksi matkantekoa hidastamassa.

Nousukiidossa kuvailin kotikontuja, Pitäjänmäkeä
Matka jatkui kohti Pihtipudasta. Nyt ollaan jo raja ylitetty,kuva on kohti lähtöpaikkaa. Lentelin vähän korkeammalla koska siellä oli lämpöisempää


Nyt ollaan käännepisteellä. Pihtiputaan tv-masto Ilosjoella kohoaa ohuen pilvihunnun läpi taivasta kohti

Teollisuusaluetta nelostien varressa.

Timberteamin saha tupruttaa savua merkiksi mistäpäin tuulee. Savun korkeudella on myös lämpötilaraja.

Putaanportin aluetta

Sporttipitäjä Pihtipudas lukee tuon urheilukentän päässä olevassa hallissa.

Onhan sillä katettakin.Naisten joukkue Ploki, pelaa Sm-tasolla lentopalloa

Nelostie sivuttaa kylän. Niemenharjun hirsiveistämö jää tien taakse.

Itse keskustaa


On aika jatkaa matkaa. Suuntaan Alvajärven rantamia seuraillen kohti samannimistä kylää.
Tässä Saanilta tuleva joki.

Matka taittuukin nopeaan ja saavun Alvajärvelle

Kylän keskellä on hiekkaharju

Jatkan kohti Kojolaa. Tässä vielä Alvajärven asutusta

Lopulta kotikyläkin alkaa näkymään. Oikeastaan se näkyy kokoajan maastoa korkeampana. Nyt vielä kuura tekee sen erottuvaksi

Tästä ei olekkaan enää pitkä matka laskupaikalle.

Hienoa keliä jälleen. Loppumatkasta alkoi hiukan viluttamaan kun olin pukeutunut hiukan vajavaisesti. Muuten ilmassa kyllä tarkenee hyvin.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Talven pakkasennätys

Radiossa kerrottiin että edellisenä yönä oli Utsjoella tehty uusi pakkasennätys. Ja kylmää oli ollut täälläkin, parhaillaan -34 astetta. Mutta kuten vuodenaikaan kuuluu, aurinko jo lämmittää päivällä.

Iltapäivällä siis starttasinkin pienelle pitäjäreissulle. Ensiksi kuva omasta kotikylästä














Nousin vähän korkeammalle jossa oli selvästi lämpöisempää. Ilma oli jopa mukavaa.


Vähän eri kantilta kuvaa Pitäjänmäestä.

Pikkuhiljaa liu*uin kohti Länsi-Suomen rajaa, Pihtipudasta. Raja on nyt alla ja nokka kohti kotia.

Alkuperäinen tarkoitus oli käydä Pihtiputaalla mutta liian kova ylätuuli torppasi ajatuksen.
Takaisintulo olisi kestänyt liian kauan näissä lämpötiloissa. Tässä on kumminkin Elämäjärveä.
Kylältähän on kotoisin tämän vuoden Kuorosodassakin loistanut kapteeni.

Palasin takaisin. Matalemmalla lentelyt piti lopettaa lyhyeen. Ilma oli tällä korkeudella jäätävän kylmää.

Mutta maisemat se tekee hienoiksi

Kotipellolle laskuun ja lämmittelemään
Ylempänä(300m) oli jälleen huomattavan lämmintä. Mittaria ei ollut mutta nenänpää ennusteli n.-10 asteen lämpöjä. Kun taas välikerroksessa, 50-150m oli yölliset kelit, reilusti yli -20.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Haapajärvi

Kovin oli keväinen keli ja se houkutti  pienelle paikallislennolle. Vaikka pakkasta oli liki -20, aurinko jo lämmittää mukavasti. 
Aloitin matkan kotikylää kuvailemalla eli Pitäjänmäkeä.


Muurasjärvelle menevä tie halkoo mäen päällystää


Viimeinen asutus mäen päällä.Tästä alkaa sitten matka kohti Haapajärveä


Ensiksi tulee kumminkin Latvanen.


Pienen metsätaipaleen jälkeen on Kumisevan vuoro


Pikkuhiljaa Haapajärven savut lähestyy. Hiukan meinaa kylmäkin vaivata.


Sahan aluetta. Savut jäävät ns. inversiokerrokseen jonka alapuolella on kylmempää. Täällä ylhäällä sitä vastoin tarkenee paremmin.


Keskustaa


Keskeltä kylää menee tie tuonne horisonttiin. Maajalassa sitä ei huomaakkaan, miten suoraan Kärsämäeltä tuleva tie jatkuisi kylän läpi.  Nythän tuosta ei suoraan voi ajaa.


Kovin on kylmän näköistä tuolla alhaalla


Asemanseutua ja samainen tieura.


Paluumatkalla lentelen Pitkääkangasta pitkin. Menomatkan vastainen tuuli saakin maisemat
vaihtumaan vauhdilla palatessa.
Pitkänkankaan harju jatkuu kuuraisena juottina kohti Pyhäjärveä. Pikkuhiljaa sitä nakerretaan molemmista päistä.
Taustalla on Mika Myllylän kuuluisaksikin tekemä Tervaneva.


Haapanevaa Latvasilta. Sinnehän on aurailtu kiitoratoja :)


Tästä oli vielä 10km kotiin. Matka sujuikin nopeasti ja pääsin lämmittelemään.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Muurasjärvi

Aurinkoinen päivä houkutti pienelle maakuntalennolle. Kotipellolta startaten, suuntasin kohti
naapuripitäjää. 

Jäiden aikaan on hyvä katsella näitä rantamaisemiakin täältäpäin. Tässä  Muurasjärven rantoja.
Taustalla näkyvä kylä on Kojola.












Tuuli hiukan hidastaa etenemistä mutta pääsen Muurasjärven kylän eteläpuolelle.

Tässä on koulu ja Harjunlinna.

Yleiskuvaa kylästä joka on hiekkaharjulla keskellä peltoja. 

Kierrän Reisjärven puolelta kylää ja suuntaan takaisinpäin. Tässä Junganjärven maisemia

Itse Junganjärvi

Saavun takaisin Pyhäjärvelle tuolta Pihtiputaan ristiretkeltä. Tässä on Raudanjärvi.
Järvellä erottuu pieni piste, mikähän lie?

Jahas, sitä on tultu katsomaan pärisijää

Olipas mukava keli. -4 astetta pakkasta ja aurinko paistoi. Kyllä sieltä se kesä tulee...