sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Aurinkoinen sunnuntai Pyhäjärvellä

Talvisydännä ei tahdo kovin usein olla lentokelpoista keliä jolloin aurinko paistaisi.
On pakkaset ja tuulet kiusana. Tänään noista kummastakaan ei ollut vaivaa. Joten oli
aika ulkoiluttaa kameraa ja käydä pienellä kuntakierroksella.

Aloitetaan kotikylästäni jossa korkeudesta johtuen on melkoisesti tykkyä ja kuuraa.













Tässäpä se nyppylä vähän kauempaa kuvattuna

Seuraavaksi matka vie Hiidenkylälle jonka koulu on kuvan keskellä.

Samaista kylää Tervajärven laitamilta

Matka jatkuu kohti Pyhäsalmea. Nyt ollaan nelostiellä Kätkytniemen kohdilla

Ja taas hiukan edempänä eli Olkkosenmäellä

Järvenlahdukan ylitettyäni olin saapunut Lamminahon keskustaan

Josta taas pienellä siirtymällä tulin Pyhäsalmeen.

"Shellinristeys" Pyhäsalmella. Iisalmi-Kokkola tie menee tästä kylän ohi.

Tikkalanniemi ja Lossinranta

Jahas, taas on kokeiltu kelkalla ajaa sillan ali.

Vielä taajamaa ennenkuin jatkan matkaa

Nykyinen Symterran omistama kaivos, Pyhäsalmi Mine

Ja vielä Mukurinperää ennenkuin palaan takaisin kotia.

Olipas taas hieno keli. Kun pääsin kotiin, meni taivaskin pilveen. Joten ajoitus oli täydellinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti