sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Blogista

Tämän Blogin käyttöliittymä on vähän kömpelö noihin kuvahommiin joten jatkossa päivitän ainoastaan Googlen kuviin. Niitä voipi katsella tuolta:
http://google.com/+JariKokkonen1

Kuvahakua helpottamaan tein karttapohjaisen sivun osoitteeseen:

www.ilmakuvia.com

Samanlainen kartta, josta pompoloita klikkaamalla pääsee kuvakansioihin, löytyy myös
tuosta yläreunan "Ilmakuvat kartalla" linkistä.
Jos siis haluat nähdä, onko omalta seudultasi ilmakuvia, kurkkaappas noita.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Äänekoski

Jyväskylästä palatessa lennettiin vielä Äänekoskella jossa paikalliset harrastajat olivat jo ilmassa.

Siivestä sen näkee mistä tullaan

Tarkoitus oli pyrähtää johonkin laavulle jossa voitaisiin paistaa makkaraa.

Sellainen paikka löytyikin läheltä kaupunkia joten eikun sorvaamaan laskua sinne.

Hyvä ilma oli houkutellut paljon ulkoilijoita.

Oudot kulkupelit vähän ihmetyttää

Mahat täynnä jatkoimme matkaa

Koska alkoi olla jo myöhä, kovin pitkää lenkkiä ei vihti tehdä. Joten keskustan kierto sai riittää

Äänekosken taajamaa

Metsäteollisuutta kylän kupeesta

Takaisin Kovalaan autolle josta matka jatkui kotia kohti. Kesän lähestymisen huomaa jo keskipäivällä ryppyisenä kelinä. Mutta näin aamulla ja illalla keli on sitten sitäkin mukavempaa.

Jyväseudulla

Ajelin aamulla Muurameen josta oli tarkoitus startata.Teollisuusalueelta löytyi tie jäälle jossa oli hyvät olosuhteet yöpakkasten jälkeen.

Paikka oli Hiirivuoren eteläpuollella. Tässä mäen päällystää.

Jatkoin matkaa kohti Muuramen keskustaa

Keskustan jälkeen samaa suuntaa kohti pohjoista. Maasto on kumpuilevaa
Tampereen tie

Moventaksen tehdas tekee tuulimyllyihin vaihteistoja

Keljon kaupunginosa lähestyy ostoskeskuksineen

Ja Jyväskylän keskustakin lähestyy

Yliopistoa ja toimitaloja

Itse keskustaa

Kirkkokin löytyy kun aikansa tiiraa talojen väliin

Kuokkalan silta ja Lutakkoa

Paviljonki

Matkakeskuksen seutua

Lähden paluumatkalle. Tälläinen kirkko herättää mielenkiinnon

Joka löytyy Kuokkalasta

Vielä viimeinen näkymä Jyväskylästä.
Keli oli kyllä keväisen kirkas ja tasainen. Olipas mukava lento.